AINI TOLONEN
DREAMS on sarja Aini Tolosen uusimpia maalauksellisia valokuvateoksia. Teokset ovat taiteilijan tutkimusmatkaa toisiin todellisuuksiin ja ne pohjautuvat hänen urbaanista ympäristöstään löytämiinsä yksityiskohtiin, eroosioon, väripintoihin ja kulumiin sekä eri pintamateriaaleihin. Tolosen kuvat voi nähdä joko maisemallisina tai kerronnallisina tai visuaalisena runoutena, mutta pääosassa on aina katsojan kokemus.
”Valokuvaajana lähden tutkimusmatkalle ympäristööni näkemään lapsen tavoin, kiireettä, ilman tietoa ja olettamuksia. Lapsi voi nähdä maisemia ja tarinoita missä vain. Kysymys on näkemisestä ja hahmottamisesta toisin.
Tämän jälkeen matkaan omiin muistikuviini ja uniini. Ne yhdessä kuvamateriaalini kanssa herättävät minussa assosiaatioita ja tunteita, ja lopullinen teos syntyy tässä vuoropuhelussa. Unet ovat yksi tärkeimmistä teemoistani. Unimatkaajana voin matkata omaan minääni. Myös teosten nimillä on minulle suuri merkitys: vasta nimettyäni teoksen se on lopullisesti valmis.”
AINI TOLONEN on helsinkiläinen taiteilija, jonka valtavirrasta poikkeava abstraktin valokuvan näkemys ja ilmaisutapa on herättänyt kiinnostusta niin kotimaassa kuin myös kansainvälisesti.
Teokset ovat pigmenttivedoksia Museo Silver Rag 300 g -paperille ja niissä on rajattu editio.
Lisätietoja:
Teoskuvia: