Tästä studiogalleriaan: Tuuli Oikkonen, Process of Change III
MIRJA MARSCH
Mirja Marsch yhdistää taiteessaan erilaisia tekstiilitekniikoita ja maalaamista luovasti ja ennakkoluulottomasti. Hän liikkuu taiteen ja taidekäsityön välimaastossa ja käyttää teoksissaan perinteisiä käsityötekniikoita modernilla tavalla.
Mirja Marsch kertoo: ”Näyttelyn teoksissa liikutaan kahden erilaisen tunnelman välillä. Esillä on herkkiä ja sadunomaisia töitä, kun toisissa teoksissa taas kuljetaan tummemmassa kuolemaa lähestyvässä maailmassa. Kuolema kulkee kanssani, on ollut pohja-ajatuksena näissä teoksissa. Yhteiskunnassamme kuolema on lakaistu pois silmistämme. Aikaisemmasta läheisten kuolleidemme pesemis- ja pukemiskulttuurista on matkattu maailmaan, jossa ilman elokuvia ja TV:tä olisimme aika tietämättömissä, mikä meitä kaikkia lopulta odottaa. Ehkä tuo kuoleman katoaminen normaalista elämänpiiristämme aiheuttaa sen käsittelyn vaikeutta? Itse olen kasvanut hieman rock-henkisempää musiikkia kuunnellen, johon kuolemateemainen kuvasto pääkalloineen ja luurankoineen on olennaisesti kuulunut. Näin en koe kalloja tai muita vastaavia aiheita ahdistavina, lähinnä mielenkiintoisina. Mytologioissa kautta maailman on linnuilla ollut olennainen osansa. Monissa näyttelyn teoksissa esiintyykin lintuja, kuten monesti myyttiseksi koettu korppi.
Teoksissaan hän yhdistää kirjontaa kankaanpainovärein maalaamiinsa kuviin; kirjonnalla teoksiin syntyy kolmiulotteisempaa pintaa. Hän käyttää myös muita materiaaleja – kuten paljetteja – tuomaan mattapintaiseen maalaukseen valoa ja kontrasteja. Kirjonnassaan hän luo kirjomansa mallit itse. Hän pyrkii vapaaseen, luovaan ilmaisuun, niin että työ kehittyy koko ajan valmistuessaan. Näin teoksissa olevat kirjonnat pysyvät eläväisinä ja hän itse kokee itse löytävänsä työskennellessään uusia oivalluksia.
Mirja Marsch on Vantaalla asuva kuvataiteilija. Hän on jäsenenä Helsingin- ja Vantaan taiteilijaseuroissa, Korutaideyhdistyksessä sekä Ornamo ry.ssä, jossa hän on jäsenenä jäsenjärjestöissä Tekstiilitaiteilijat TEXO:ssa ja Taiteilijat O:ssa. Taiteilijana hän on toiminut vuodesta 2003.
Taiteen edistämiskeskus (Taike) on tukenut tätä näyttelyä.
Mirja Marsch CV
Lue lisää: https://www.mirjamarsch.com/
https://www.instagram.com/mirjamarsch/
https://www.finnishdesigners.fi/portfolio/mirja.marsch
Teoskuvia: