”Se oli ehkä tämä talo. Ehkä. Tuossa portaat ja vihreä kaide. Tuolla kaksi ikkunaa pitsiverhoineen. Ennen ullakollakin asui joku. Joku, jonka nimeä en muista, enkä kasvoja. Mutta muistan miltä rapussa tuoksui. Miten auringonsäteet kultasivat seinien sormipaneelit. Miten pimeää oli pimeä.
Talojen tarinat. Asukkaiden tarinat. Muistikuvat. Muistot. Kokemuksemme paikoista. Vanhoilla taloilla on oma henkensä, tunnelmansa. Ajan myötä asukkaiden tarinoista tulee osa talojen tarinoita. Mikä tarinoissa on totta? Miten moni kokemus ja muistikuva paikasta on ajan vääristämä, eri tarinoiden ja versioiden värittämä? Toisia taloja kaipaa enemmän kuin joitain muita. Toisiin taloihin ei voi enää ikinä palata. Joihinkin ei ole tervetullut.”
Surun talo ja muista osin tosia – näyttely sisältää Tarinoita taloista –sarjan lisäksi teoksia neljästä eri teossarjasta. Teokseni käsittelevät usein muistia ja aikaa sekä ajan vaikutusta muistamisen tapaan ja muistista nouseviin kuviin. Minua kiinnostavat menneen jäljet yksilössä. Tarinalliset, viitteelliset ja pelkistetyt teokset ovat tarkoituksellisen monitulkintaisia. Vaikka aiheet ovat enimmäkseen omakohtaisia, pyrin työstämään teokset yleismaailmallisiksi tulkinnoiksi ihmisenä olemisesta. Työskentelyni on sarjallista, ja teossarjat nivoutuvat toisiinsa eri tavoin toteutettujen teemojen ja sisältöjen, hahmojen ja kuvioiden kautta. Teosten koko on tarkoin harkittu: ne toimivat inhimillisen kokoisina, intiimeinä kurkistuksina paikkoihin, muistoihin ja tunnetiloihin.
Kuvataiteilija AMK, artenomi Pirita Lautala (s.1974) on suorittanut kaksi loppututkintoa. Hänellä on ohjaustoiminnan artenomin tutkinto Kankaanpään opistosta minkä lisäksi hän on valmistunut Lahden ammattikorkeakoulun taideinstituutista kuvataiteilijaksi. Lautalan työskentelyssä näkyy vahvasti hänen käsityöläistaustansa. Taiteilijan monipuolisuus tulee esille materiaalivalinnoissa. Hänen tuotantoonsa kuuluvat sekatekniikkatyöt, veistokset ja maalaukset sekä yhteistyö Yöryhmä / Nightshift -ryhmässä. Pirita Lautala asuu ja työskentelee Mikkelissä. Hän on viime vuosina osallistunut niin koti- kuin ulkomaisiin jyrytettyihin ja kuratoituihin ryhmänäyttelyihin sekä pitänyt yksityisnäyttelyitä Suomessa.
Teoskuvia: